Lusakasta Mpulunguun

Lusaka

Jo lahes viikko takana. Taalla minut on otettu ihanasti vastaan, ihmiset ovat tosi ystavallisia ja avuliaita. Muutaman ensimmaisen paivan vietin Lusakassa. Luotin paikallisiin, jotka totesivat kulkemisen olevan turvallista paivisin, ja niin se tuntui olevan. Ensimmaisena paivana menin huoltoasemalle syomaan. Odotellessani ruokaa eras pieni tytto tuli luokseni “Madam, I came to ask you a job for me”. No talla kertaa tytto ei saanut toita. Seuraavana paivana menin taas huoltoasemalle, siellahan soitettiin ylistysmusaa, Hillsongia! Cool!

Lauantaina tapasin Sambian, Malawin ja Ugandan eraiden kirkkojen piispan. Sovittiin, etta menen sunnuntaina kirkkoon hanen kanssaan. Se oli perinteinen sambialainen jumalanpalvelus. Oi, rakastan niita lauluja ja heidan laulamistaan niin paljon! Kerroin sen heille, ja kuoro teki minullekin tervetulolaulun Sambiaan. Kunpa ihmiset suomessakin laulaisivat yhta innokkaasti kirkossa! Paadyin myos pitamaan kirkossa puhetta. Piispa myos esitteli aluetta ja visiota. Kylassa ei ole koulua, joten he ovat rakentaneet vessan ja vesisysteemin kylaan seka ostaneet tontin klinikalle, joka rakennetaan heti, kun on rahaa. Myos koulurakennus on rakennettu, viela tosin puuttuu kalusteet ja opettaja. Itsellani syttyi heti visio kaikista opetusmateriaaleista ja tietysti itsestani opettajana siella! :)

Planin kummitapaaminen

Mina ja siskoni Heidi ollaan jo reilun kuuden vuoden ajan tuettu erasta tyttoa Planin kummitoiminnan kautta. Tytto asuu lahella Lusakaa, joten minulla oli mahdollisuus kayda tapaamassa hanta ja perhetta. Hanen omat vanhemmat ovat kuolleet, joten isoaiti piti tytosta huolta. Kyla oli todella keskella ei mitaan. Matkalla ostin muiden tuliaisten lisaksi perheelle maissijauhoja, saippuaa ja ruokaoljya. Voi kuinka perhe iloitsi ja mummo ryhtyi tanssiin kun saivat lahjan! Tapaaminen oli todella mahtava ja perhe (eli sukulaiset, joita oli yhteensa 17) olivat todella ystavallisia, vieraanvaraisia ja ihania! Perhe esitteli kotiaan eli savimajoja ja opetti tekemaan heidan perinteista ruokaa. Oli hienoa nahda Planin tyota alueella. Plan on tukenut hyvin paljon koulua, jossa kummityttomme kay, he ovat antaneet vuohia, jotka uusien synnyttya annetaan naapurille. Plan myos kouluttaa katiloja kyliin, joista naiset eivat paase tai ehdi sairaalaan synnyttamaan. Lisaksi Plan on muun muassa antanut lainaa peltojen viljelemiseen. 

Kavimme myos katsomassa kylan koulussa. Periaatteessa luokan maksimikoko on 35 oppilasta, mutta taalla oppilaita oli 45 luokassa, koska muita kouluja ei ollut. Suurimpana haasteena tosin nahdaan kieli. Kouluissa opetetaan englanniksi ainakin alaluokkien jalkeen, mutta kuitenkaan suurin osa oppilaista ei ymmarra englantia.

Oli ilo huomata, kuinka vahalla rahamaaralla me Suomesta voimme auttaa yhta lasta, perhetta ja jopa koko kylayhteisoa. Meilla on kaikki, mutta heilla tuskin mitaan. Parin ravintolalounaan hinnalla pystyy niin paljon auttamaan!

Lake Tanganyika

Saavuin eilen Mpulunguun. 17 tunnin ajomatka tapotaydessa bussissa Lusakasta Mapulunguun meni hyvin – lukuunottamatta kahta renkaan puhkeamista. No onneksi oli myos kaksi vararengasta. Loppumatkasta jonkun laukku tippui kyydista joten palasimme etsimaan sita. Loysimmekin sen jonkin ajan kuluttua. Onneksi ihmiset ovat taalla tottuneet odottamaan ja ottavat huumorilla vastaan vastoinkaymiset!

Saavuttiin aamulla tanne Lake Tanganyikaan, jossa on siis tarkoitus tyoharjoittelukin tehda. Koulut alkaa loman jalkeen vasta ensi maanantaina, joten on muutama paiva aikaa orientoitua paikkaan. Lake Tanganyika on maailman toiseksi suurin jarvi, aivan ihana! Pulahdimme heti sen kirkkaaseen ja lampimaan veteen virkistaytymaan. Uiminen siella on periaatteessa turvallista. Rannalla jossa uimme, on kylla krokotiili, mutta kylan ihmiset kutsuvat sita uskolliseksi krokotiiliksi. Se tulee aina iltaisin 6-7 aikaan esille, joten emme ui enaa viiden jalkeen. Paivalla on niin paljon menoa ja melsketta jarvella, joten se pysyy omissa oloissaan. On siis vain luottaminen krokotiilin uskollisuuteen, ei tuota ihanaa jarvea voi vastustaa talla helteella! Nyt on siis kuiva kausi ja vesi loppu, joten senkin vuoksi on turvauduttava jarveen peseytymisessa ja ruoka- ja juomaveden hakemisessa. Vesi muuten maistuu puhdistamisenkin jalkeen kalalle.

Mpulungu on melko pieni kaupunki, tai pitaisiko sanoa kyla. Tosin aivan ihanan oloinen. Kavellessa lapset juoksevat luokse, huutavat “Mulishani, How are you?” Kylassa on pieni tori ja muutama pieni “kauppa”. Lahes kaikki elama on jarven ymparilla, vuorokauden ympari joku on kalastamassa, naiset pesevat pyykkia ja lapset uivat. Rannalla on tori, joka aamusta iltaan on ihmisia taynna. 

Tanaan kavimme kirkossa, jonka Livingstone rakennutti ensimmaisena lahetystyontekijana alueelle. Kavin myos vankilassa. Sinne viedaan joka paiva taalta ruokaa ja keskustellaan heidan kanssaan, koska valtio ei anna heille ruokaa, tai ei oikeastaan mitaan. Tassa vankilassa ihmiset istuvat vain pienista rikoksista kuten varastamisesta, ja useat ovat tulleet Sambiaan Tansanian tai Ugandan rajoilta ilman papereita. Oli surullista nahda todella pienet sellit, joissa kussakin oli 14 miesta. Heilla ei ole siella vessaa, ei patjoja, joilla nukkua. Ei mitaan. Ihmiset, jotka vievat heille ruokaa ja antavat aikaansa heille, tekevat arvokasta tyota!

Eli Afrikassa ollaan. Oikeessa Afrikassa. Taas oma sopeutuminen tanne. Onneksi en oo nahnyt kuin yhden hamahakin vasta, tosin se oli aika iso.