Kouluelämää

Vaikka tiesin viime vuodesta, mitä odottaa koululta ja työskentelyltä, on koulu edelleen pieni ”koulukulttuurishokki”. Voisin vuodattaa asiasta sivukaupalla, ja ehkä juuri asioiden runsauden takia blogin kirjoittaminen koulumaailmasta on venynyt. Mutta yritetäänpä tiivistää.

Turhautumista ja haasteita

Good News II orpokoulussa on tällä hetkellä siis luokat 0-3. Opettajat ovat paikallisia opettajia, joilla ei ole opettajakoulutusta. Mun ja Bethin (toinen ulkomaalainen opettaja) tarkoitus on paitsi opettaa lapsia, myös kouluttaa opettajia. (Ja kyllä, myös olla oppimassa itse!) Niin, enpä olisi uskonut, että heti valmistuttuani (tai jopa ennen valmistumista!) olen kouluttamassa opettajia Afrikassa! Itse opetan matikkaa lähinnä tokalla ja kolmannella luokalla ja Beth opettaa samoilla luokilla englantia. On tietysti haaste opettaa paikassa, jossa ei ole paljonkaan opetusmateriaaleja, kirjoja, paperia tai muuta. On monesti hyvin turhauttavaa nähdä oppilaiden painiskelevan esimerkiksi matikassa asioiden kanssa, joiden pitäisi olla selvät jo vähintään kaksi vuotta aikaisemmin. Suurimpana haasteena on kuitenkin ehkä yhteistyö opettajien kanssa. Yhteisenä tavoitteena on nostaa koulun tasoa, mutta on hyvin haastavaa saada paikallisia opettajia ymmärtämään muunlaista opetusta kuin mihin ovat omana peruskouluaikanaan tottuneet. Opettajat ovat ihania, sydämellisiä ihmisiä, mutta usein ajatuksemme ovat kuin eri planeetoilta. Olemme viettäneet Bethin kanssa varmasti tunteja selittäen opettajille, miksi opettajien tulisi kirjoittaa taululle oikein (esimerkiksi isot kirjaimet, kysymysmerkit jne). Ilmeisesti siihenkin on ”hyvä” syy, ettei kirjoiteta oikein. Tai hyvä syy siihen, miksi luokassa meluamiseen ei puututa. Tai siihen, miksi on ok mennä eteenpäin matikassa, vaikka kukaan ei ole ymmärtänyt edellistä asiaa. Lista voisi jatkua loputtomiin…

Armoa ja kärsivällisyyttä

Armoa ja kärsivällisyyttä todella tarvitaan. Usein voi vain rukoilla, että pystytään olemaan edes pienenä apuna ja esimerkkinä, kun aikaakin on vain muutama kuukausi. Kun näen kaiken tarpeen täällä, on toisinaan halu jäädä tänne useammaksi vuodeksi. Ja toisaalta, sentään jotain konkreettistakin olemme saaneet aikaiseksi. Kun huomasin kaikkien oppilaiden erittäin huonon matikan osaamisen tason, anoin kovasti lisää matikan oppitunteja – ja sain kaksi oppituntia lisää tokalle ja kaksi kolmannelle luokalle! Enää myöskään lapset eivät huuda tunneilla eivätkä huuda rukoillessaan niin, että opettajalla on tarve lähteä luokan ulkopuolelle. Tällä viikolla aloitamme myös opettajien työpajat. Tämän viikon aiheena on hartauksien pitäminen, seuraavalla alkuopetuksen matikka ja sitten englannin opettaminen. Paljon on siis aihetta kiitokseen! Täällä myös onnistumisen hetkistä ja oppilaiden oppimisesta iloitsee jopa tavallista enemmän, kun haasteitakin on enemmän. On aina supermahtavaa nähdä jonkun oppilaan onnistuvan!

Kellonaikoja oppimassa kolmannella luokalla! Uudet opetusmateriaalit innostavat oppilaita ja opettajia!

Asioiden valoisa puoli

Ja toisaalta… Ilman tätä koulua näillä oppilailla ei olisi mitään, koska orpolapset ovat lähinnä orjan asemassa perheissään. Ja on rohkaisevaa kuulla, miten monet lapset ovat todella muuttuneet, ja tämä auttaa ehkä opettajiakin jaksamaan vaikeuksien keskellä. Sitä paitsi, ilman koulutettuja opettajiakin tämä koulu taitaa olla paljon parempi kuin kaupungin koulut, joissa luokkakoot ovat reilusti yli 50 oppilasta eikä mitään opetusmateriaaleja. Luulen, että täällä on usein muistettava katsoa asioita valoisalta puolelta ja kokonaisuutena.

Niin, voisin tosiaan vuodattaa sivukaupalla asiaa. Mutta totean vain, että nautin täällä olostani ja työskentelystäni koulussa! Voin todeta olevani kotona ja Taivaan Isän huolenpidossa. Niin, ja välillä haaveilen ja samaan aikaan pelkään, että kutsumus tänne onkin pitempiaikainen…  

Ihanat oppilaat :)