Tongwan kylässä tapahtuu

Nyt kun koulut eivät ole vielä alkaneet, olen tehnyt kaikenlaista muuta: auttanut toimistossa ja keittiössä, pitänyt tietokoneopetusta opettajille, tehnyt kotikäyntejä opettajien kanssa, siivonnut luokkahuoneita ja vain rentoutunut ja nauttinut. Koulut eivät ala ensi viikollakaan täällä Mpulungussa, koska taas on ollut kuolemia koleran takia. On aika huolestuttavaa, ellei koleraa saada kuriin ennen sadekautta, jolloin se leviää entistä nopeammin. Kouluvuosi loppuu joulukuun alussa, joten paljon olisi myös oppilailla opittavaa ennen sitä! Ja kieltämättä vähän turhauttavaa, kun itse on tullut tänne ennen kaikkea koulun takia. Mutta toisaalta eihän niistä Jumalan suunnitelmista koskaan tiedä, ehkä mulle onkin varattu ihan muut suunnitelmat tänne kuin koulu?

Muzungu ja lapset

Tänä viikonloppuna oltiin pienessä järven rannalla olevassa Tongwan kylässä, jonne veneellä mentiin kolmisen tuntia. Aika lailla erilainen maailma ja tapa elää, mihin itse on tottunut. Ei ole sähköjä, ei juoksevaa vettä, ei toria tai muita ”elämän ylellisyyksiä”. Koulu kylässä on, ja siellä on kaksi luokkaa, yli sata lasta ja yksi opettaja (joka on usein poissa, jos on parempaa tekemistä kuin opettaa)… Lapsia on paljon ja he ovat aivan valloittavia ja ihania! Toisaalta olo oli aika usein kuin eläintarhan eläimellä. Lapset huutavat muzungua (valkoihoinen), seuraavat laumoittain minne ikinä menet ja tappelevat keskenään siitä, kuka saa pitää kädestä. He yrittävät hinkata käsivarresta ”vaaleaa likaa” pois ja katsovat tarkasti kaikkea mitä teet. Aika söpöä, mutta myös aika väsyttävää touhua itselle pari päivää. Välillä kieltämättä huvitti koko tilanne. Kerran olin istumassa rannalla ja pesin käsivarsiani (joita lapset yrittivät kovasti hinkata likaisilla käsillään). Käteni oli siis melko likaiset ja ruskeaa likaa valui käsivarsia pitkin. Jo oli lapsilla ihmettelemistä, kun ruskea väri valuukin pois ja alta paljastuu entistä valkoisempi iho!

Laupias kongolainen
Leikimme ja pelailimme lasten kanssa (mikä oli välillä haaste, kun yhteistä kieltä ei juurikaan ole) ja lauloimme paljon (mikä on mahtava tapa mulle oppia bembaa ja heille englantia). Opetimme myös tarinan Laupiaasta Samarialaisesta näytelmän. Tosin muutimme tarinan laupiaaksi kongolaiseksi, ja tarinassa kylän päämies eikä noitatohtorikaan auttanut ryöstettyä sambialaista. Lapset näyttivät nauttivat tarinasta! Ja kylläpä mä muuten nautin nukkua teltassa ja kuunnella järven aaltoja ja Afrikan ääniä!

Pojat punnertaa!

Elämää…
Toisaalta tollaset kyläkokemukset auttaa arvostamaan asioita, joita pidetään itsestäänselvyytenä. Ja ne auttaa avaamaan silmiä maailman kärsimyksille… Suurin osa kyläläisistä syö joka päivä vain nshimaa (maissipuuroa) eikä mitään muuta, kasviksia ei ole tarjolla. Lapsista näkyy aliravitsemus ja mahat pullottaa nshimasta. Sairaaloita ei ole. Kun olimme lähdössä pois, yksi raskaana oleva nainen oli synnyttämäisillään. Paikka, jossa hänen oli synnytettävä, oli puoliksi rakennettu talo, jossa ei ollut kattoa, vain maapohja ja paljon kärpäsiä ja likaa kaikkialla. Naiset, jotka olivat auttamassa, pitivät kumihanskoja, mutta koskivat niillä myös likaiseen lattiaan ja seiniin… Ehdotimme, että nainen olisi tullut veneemme kyydissä kaupunkiin ja päässyt sairaalaan synnyttämään kun oli vielä aikaa. Lupaa tuli kuitenkin kysyä anopilta, ja hän kieltäytyi. Kuulemma sairaalaan mennään synnyttämään vain, jos on äärimmäinen vaaratilanne eli kun toivoa ei juurikaan enää ole.

Järvellä <3

 

 

Maan ja taivaan välillä

Jumala toimii!

Tällä viikolla koulut eivät vielä alkaneet, eivätkä itse asiassa ala seuraavallakaan viikolla koleran takia. Ehkä parempi niin, etteivät sairaudet leviä vallattomasti. Viime lauantaina oltiin kotikäynneillä opettajien kanssa, ja tiistaina ja torstaina menemme myös kotikäynneille oppilaiden kyliin. On aika hienoa, miten opettajat jaksavat kävellä monta tuntia oppilaiden luokse ja viettävät aikaa huoltajien ja oppilaiden kanssa, kysellen kuulumisia ja rukoillen perheen puolesta.

Kotivierailulla erään oppilaan luona. Monet kylän lapset seurasivat innokkaina perässä.

On ollut mahtavaa nähdä, miten Jumala kunkin elämässä täällä toimii. Keskiviikkoiltana rukoilimme yhden täällä olevan miehen puolesta, jonka selkä oli ollut kipeänä kaksi kuukautta. Viimeiset viikot hän oli viettänyt suurimman osan ajastaan makuulla lattialla. Pyhä Henki oli niin läsnä ja rukouksemme jatkui myöhään yölle. Ja Jumala vastaa rukouksiin: seuraavana päivänä selkäkipu oli täysin poissa, eikä hänellä ole ollut mitään kipuja enää! Vautsi, miten mahtava Jumala meillä on!

Urheilua ja ananasta

Olen nyt pari kertaa jumpannut. Tämä ruoka ja liikkumattomuus eivät vaan ole kovin hyvä yhdistelmä mun keholle... Mutta täällä kun jumppaa kevyesti tunnin, tuntuu kuin olisi kolme tuntia supertreenannut. Sen verran hikoaa täällä 30 asteessa, että enpä varmaan koskaan ole hionnut yhtä paljon missään jumpassa Suomessa. Ehkä seuraavan kerran jumppaan, kun olen saanut ostettua tuulettimen. Varsinkin kun nyt oikeasti kuumat ilmat ovat vasta tulollaan. Mutta kun itse ei jaksa urheilla, on tietysti hyvä katsoa muiden urheilua. Ollaan katsottu olympialaisia, joissa jenkit urheilevat. Saatiin nimittäin juuri monta dvd-levyllistä olympialaisia. Taidankin pian tuntea kaikki jenkkiurheilijat melko hyvin. J

Oltiin muuten eilen ananaslaivalla. Mpulungu on niin kuivaa ja kuumaa aluetta, että täällä ei oikein kasva mikään kovin hyvin (paitsi papaijat ja mangot). Ananaslaiva tulee satamaan joka toinen viikko Tansaniasta, ja nyt käytiin ostamassa yhdeksän supermakeaa ananasta. Nam!

Asiaa eläimistä ja ruoasta

Asiaa eläimistä

Eilen löysin huoneestani kaksi punkkia. Mietin kuinka inhoan punkkeja, sietäisin mieluummin jopa hämähäkkejäkin (joita pelkään ja inhoan PALJON). Eipä mennyt kuin viitisen minuuttia kun kämpässäni vilisti ehkä suurin hämähäkki minkä olen ikinä nähnyt! (Mitä tulikaan ajateltua…) Ajoin aikani sitä takaa, mutta sekin oli haaste, kun en uskaltanut astua kengällä sen päälle, koska se oli liian iso. Lopulta se kiipesi kämpän ainoalle sohvalle, enkä sitä sen koommin nähnyt. Enkä sen koommin ole pystynyt sohvalla istumaan.

Iltasin kuullaan ja nähdään pöllöjä. Pöllöpariskunta asuu katolla ja yöllä ne pitää kummallista mekkalaa (ei mikään kaunis huhuu) ja treenaa varmaan seuraaviin olympialaisiin (KOVA mekkala ja pomppiminen).

Ekana päivänä kun tultiin tänne, löydettiin kameleontti. Annettiin sille nimeksi Maxemelleon. Hän on aika suloinen. Yksi yö oli kova tuuli eikä seuraavana päivänä löydetty sitä sen pusikosta, mutta urhoollisesti hän päivän jälkeen kiipesi omaan puuhunsa. Maxista on kuva alhaalla:)

Asiaa ruoasta ja rahasta

Lueskelin tuossa jotain nettisivustoja, ja kaikkialla puhutaan terveellisestä ruoasta, mitä pitää syödä ja mitä ei saa syödä. Täällä perspektiivi ruokaan muuttuu nopeasti. Lähin ruokakauppa on kolmen tunnin ajomatkan päässä ja torilla myydään, mitä pystytään. Vaikka kuinka haluaisi, täällä ei pysty syömään kovin terveellisesti. Luulen, että se onkin yksi iso haaste minulle, mutta myös monille muille täällä pitempään asuville. Päivän ruoat ovat meillä suunnilleen tätä: aamupalalla ja lounaalla supervalkoista leipää ja maapähkinävoita tai puuroa ja joskus banaania tai omenaa. Illallisella riisiä/pastaa/perunaa/nshimaa (maissipuuroa) sekä rape-kasvista (pinaatin tapaista, aika pahaa, tuntee myös nimen RIP) sekä joskus pala kanaa, kalaa tai harvoin lihaa. Luulen, että suurin osa meistä syö paljon vähemmän täällä kuin kotona, mutta silti lihotaan. Mutta toisaalta täällä oppii myös arvostamaan sitä vähää, mitä on, kun kadun toisella puolen lapset näkevät nälkää, eikä heillä ole mitään.

Täällä lähetystyöntekijät elävät lahjoitusten varassa. Yksi päivä keskustelimme, kuinka yksi länsimaalainen lähetystyöntekijä saa enemmän rahaa kuukaudessa lahjoituksissa kuin yksi lähetystyöntekijäperhe, jossa on helposti kahdeksan ihmistä. Ja länsimaalaisten tuetkaan eivät siis kovin suuria todellakaan ole. Ja kun miettii, miten arvokasta työtä (täydellä sydämellä ja paljon!) paikalliset lähetystyöntekijät tekevät, on suru tajuta ja nähdä, että heidän rahansa eivät aina riitä edes ruokkimaan omia lapsiaan. Raha ei riitä edes nshimaan (mahdollisimman halpaa, epäterveellistä, mutta kaloripitoista puuroa). Mutta silti he ovat halukkaita palvelemaan Jumalaa, tekemään työtä, jolla on oikeasti merkitystä.

Cameleon Maxemelleon. Hän on nyt ehkä vähän väsynyt (kuten aina)...